maanantai 25. helmikuuta 2013

Kylpyhuone remontti

Nyt alkaa tämän yksiön kylpyhuone näyttämään kutakuinkin siltä että sitä voi jo kylpyhuoneeksi sanoa. Pieniä juttuja puuttuu vielä, mutta kun matka on ollut pitkä niin niistä emme enää jaksa kantaa niin suurta murhetta. Viimeiset palaset löytävät kyllä vielä tiensä paikoilleen.

Lähtötilanne.

Harmi ettei mistään tunnu löytyvän enää kuvia kylpyhuoneesta alkuperäisessä kunnossaan. Tuossakin kuvassa purkutyöt olivat jo aloitettu, mutta eiköhän kuvasta näe että remontti tuli ihan tarpeeseen.
Suurimman osan vuoteen venähtäneestä yksiön remontointi ajasta kylpyhuone oli purettuna alkutekijöihinsä ja toimi remonttitavaran varastona. Kylppäri jäikin viimeiseksi isommaksi hommaksi juuri ennen muuttoa ja jumalaton kiirehän siinä sitten tuli.

Virallinen remontti alkamassa, varastotila tyhjentynyt.

Pientä pintaremonttia kaipaa. 

Johdot on tarkoitus piilottaa välikaton päälle.

Pyöristetty kulma alkutekijöissään. Osittain vanha rappaus piti purkaa pois kokonaan ja tehdä uudelleen.

Pyöristetty kulma laastitettuna.


Kodikasta.

Kyseessä on siis vanha talo, rakennusvuosi 1928. Tämä tuo mukanaan omat pikku haasteensa. Jos se ei riitä että kylpyhuone on kääpiö niin seinät ovat jokaiseen mahdolliseen ilman suuntaan vinksallaan sekä levenevät tai kapenevat miten sattuu. Niissä olisi ollut hinkattavaa maailman loppuun saakka, mutta johonkin oli pakko laittaa piste ja siirtyä remontissa eteenpäin.

Laattojen valintaa. Voi luoja, maailman hirventä hommaa ja mitä ikinä teetkin niin älä koskaan ikinä milloinkaan mene rautakauppaan tekemään kriittisiä pakonedessä tehtäviä valintoja krapulassa. Siitä ei seuraa mitään hyvää, saati aikuismaista käytöstä. En nyt muista enää montako kertaa jo lukittu päätös pyörrettiin ja koko homma alkoi alusta. Ville teki viimeisen peliliikkeen kun se lähti yksin noutamaan seinälaattaa kaukaisemmasta toimipisteestä, matkalla vaihtui koko laatta. Ihan tyytyväisiä kuitenkin lopputulokseen. Lattiaksi tuli musta Aitokivi Unik Dark laatta, suihku- ja kaarevaan seinään Aitokivi Sand&Grey mosaiikki ja seinään laattaa Pukkilasta.

Hanat ja posliinit saatiin hankittua ihan sulassa sovussa. Tarkkoina piti olla vaan mittojen kanssa, kun mini kylppäriin ei kovin massiivisia voi laittaa mikäli meinaa siellä vielä liikkuakin. Näitä hankittaessa tuli hieman pompittua tarjousten perässä ja vertailtua mistä saa mitäkin edullisesti. Tämän vuoksi kävinkin sitten pikku moka, pytty Gustavsberg ja allas Svedbergs...no voi bergele!

Kyllä se tästä.

Aikaisempaa laatoituskokemusta ei kummallakaan ollut ja iltasella meillä pyöri kaikenmaailman opetusvideot ja vinkkivihkoset aiheesta. Herra otti ilmeisesti jonkin verran paineita tuosta kylppäristä, sillä eräänä yönä heräsin siihen kun kaveri heiluu unissaan ja kun kysyin että mitä puuhaat niin vastaus kuului "Laatotan!"

Tämä olikin sitten suurinpiirtein se vaihe missä muutto tapahtui. Eli meillä oli kaakelit seinässä ja siinä se sitten olikin. Putkimiehen kanssa oli ollut ihan pienoisia ongelmia koko remontin ajan. Aikataulut venyivät ja paukkuivat sekä välillä kiinnisaamisen kanssa oli pieni muotoisia haasteita. Ei siis ollut mitään takeita koska saamme juoksevan veden kylpyhuoneeseen. Tähän mennessä ainoa juokseva vetemme oli keittiön kraanasta, sekä Ville ja ämpäri. Muutto tapahtui tiistaina ja putkimies onneksi saapui paikalle keskiviikko iltana. Tästä huolimatta ehdin säikäyttää siskoni henki hieveriin ilmestymällä omilla avaimillani hänen kotiinsa lainatakseni posliinia ja suihkua. Yritin kyllä soittaa....

Loppupeleissä ihminen selviää aika pienellä. Vessa ja suihku. Niillä pärjättiin monta viikkoa ihan kivasti. Ja ovi kylppäriin oli tietysti plussaa. Muutto- ja remppastressistä elpyminen otti aikansa ja taas alkoi olemaan työn touhu päällä. Kylppäri alkoi valmistumaan.

Välikaton asennus alkamassa.

Näytti ihan kivalle jo ennen pintakäsittelyä.

Koko kylppärin saa täyteen yksillä A-tikkailla.

Ikea Hackers allaskaappi.

Allaskaluste osoittautui aikamoiseksi murheen kryyniksi. Koska tila on tuosta kohtaa hirvittävän kapea oli allaskalusteen maksimi syvyys 30-35 senttiä. Tuohon mittahaarukkaan todella harva valmiskaluste osui. Yhden löysimme sattumalta ja olimme jo laittamassa tilaukseen kun kysyimme hintaa. Myyjä ilmoitti hinnaksi 500€, joka aiheutti herrassa hyvin spontaanin tokaisun "Are you f*cking kidding me!". Hinta piti sisällään vain laatikoston rungon, ei tasoa, ei allasta, vain rungon. Sanomattakin selvää että se tilaus jäi sitten siihen. Nykyinen kaappi ratkaisu löytyi sattumalta Ikea-reissulla missä tuskailimme tuota allaskaluste ongelmaa. Olimme jo päät painuksissa matkalla alakertaan kun silmään osui lastenosastolta yläkaappi mikä täytti meidän tarvitsemmamme speksit täydellisesti. Pienellä tuunaamisella siitä syntyi meille allaskaappi, johon hankittiin rautakaupasta vielä tamminen taso.

Syvempää kalustetta ei voi laittaa, mikäli haluaa selvitä unentokkurassa vessaan kuorimatta siihen ensin polveaan.

Hana on Hansgrohenin Axor Carlton.

Grohen Euphoria sadesuihku.

Pystykaappi minun puteleille ja purnukoille.

Valopeili <3

Käytin eilisen päivän kylpyhuoneen hinkkaamiseen, eli kaikki pinnat pestiin remonttiroiskeista. Laitan viimeistely kuvia tulemaan myöhemmin ettei tästä nyt tule ihan maratoni postaus.

4 kommenttia:

  1. Olipa mukava löytää blogisi, koska meillä on uuden kylpyhuoneen laatat hakusessa ja en ole vielä löytänyt mistään oikein kivoja luonnonkivilaattoja valkoisten isojen laattojen pariksi. Mutta tuo teidän kylpyhuoneenne on aivan täydellinen. Saako kysyä, minkä hintaista on Aitokiven laatta ja mosaiikki? Oliko mosaiikki helppo asentaa? Entä pitääkö se suojata jollain aineella?

    Kiva blogi muutenkin Sinulla. Iloista kevättä!
    t. Katriina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips. kiitos kivasta palautteesta :)

      Tuo Aitokivi laatta ja mosaiikki oli jossain tarjouksessa ja hintaa jäi n. 30€/ neliö. Jos ei ihan mahdoton kiire ole laattojen hankinnan kanssa niin kannattaa vähän vaania tarjouksia, joita aika usein K-Raudassa on, niin säästää pitkän pennin varsinkin jos kyseessä on isompi kylpyhuone. Aikaisempaa kokemusta ei tosiaan laatoituksesta ollut joten on vaikea verrata onko laatoittaminen helpompaa jollain muulla mosaiikilla kuin Aitokivellä. Pari huomiota toki tuli tehtyä: kivi vaatii timanttisahan. Myös mosaiikissa oli palojen paksuudessa aikalailla heittoja, jotka teki laatoittamisesta vähän haasteellista.

      Ennen saumausta laattoihin levitettiin ihan perus kivisuojavaha, siitä huolimatta sai käyttää aikalailla kyynärvoimaa puhtaaksi hinkkaamisessa. Sen jälkeen laattoihin ei ole lisätty mitään vahaa ja tuntuvat käyttäytyvän kuin normaalitkin laatat. Rasvasta nuo kyllä tykkäävät, eli jos kosteusvoidetta tipahtaa ja sitä ei samalla sekunnilla ole jynssäämässä pois niin sen se kyllä imaisee itseensä. Pesuaineilla niistäkin selviää.

      Toivottavasti näistä oli jotain hyötyä. Onnea ja jaksamista kylppäriremonttiin! :)

      T: Katja

      Poista
    2. Kiitos paljon tiedoista! Täytyypä mennä K-rautaan katsomaan laattatarjonta.
      t. Katriina

      Poista
  2. Hieno tuo allaskaappi. Meillä alkaa myös remontti. Kaikki kalusteet on jo valittu, mutta vielä kylpyhuonelaatat puuttuu. Meillä on kova urakka ollut päätöksen teossa. Vaihtoehtoja on niin kovin monia. https://www.reatek.fi/laatat

    VastaaPoista