Ajattelin testata tätä puhelimella postaus ominaisuutta kun en jaksa potkia enää konetta käyntiin.
Tämä viikko on oltu systerillä kissavahtina ja kun oleilee vieraissa nurkissa niin tuo ruuan laittaminen on ollut vähän haasteellista kun talon mausteista tai välineistä ei ole tietoa. Uuni on ollut kovassa käytössä ja liian lähellä sijaitseva palovaroitin on kertonut naapureillekin meidän kokkailupuuhista.
Tänään päädyttiin ulkoruokintaan omatoimisen kokkailun sijaan. Olen jo vuosia yrittänyt päästä sushin makuun ja treenaus jatkui tänään. Ehkä vielä jonain päivänä minustakin tulee suuri sushin ystävä, jos kotikokkimme asiasta innostuu. :D
Minusta tulee kaupantäti! Kyseessä ei tosiaan ole mikään huippuduuni, mutta uskon sen sopivan nykyiseen elämäntilanteeseen mitä parhaimmin. Aivot narikkaan tyyppistä hommaa, missä pääsee kyllä töitä tekemään, mutta toivottavasti en tule enää töiden jälkeen kotiin siinä olotilassa ettei päässä liiku enee mikään muu kuin silmät.
Nyt kun uudet tuulet puhaltavat, uskalla kirjoittaa ylös muutaman sanan näitä päiviä edeltäneistä ajoista. Lähipiirilleni olen tunteitani asiasta purkanut, mutta suuremmalla levityksellä en ole yksinkertaisesti kehdannut koska koin tilanteeni häpeälliseksi vaikka voisihan se periaatteessa sattua kenelle tahansa.
Tosiaan edellinen työsuhteeni ei loppunut niissä kaikista onnellisimmissa merkeissä, vaikka virallinen syy olikin määräaikaisen työsuhteen päättyminen. Siirryin toimipisteestä toiseen, mutta työni pysyi samana. Samalla myös kaupunki vaihtui ja maalaistyttö sai jo heti ensimmäisinä päivinä tuta minkälaista menoa isolla kirkolla on tarjota jo pelkästään asiakaskunnan puolesta. Tilannetta ei helpottanut yhtään se, että yksikkö johon siirryin kärsi kroonisista ongelmista työyhteisössä ja ei aikaakaan kun sain niistä oman osani. Silloin vielä tahtoni ja näyttämisen haluni oli kova ja pienet ongelmat selätettiin armottomalla periksi antamattomuudella. Sama virsi kuitenkin jatkui vaikka laulajat matkan varrella vaihtuivat osittain. Huono henki huokui siis päivittäin ja palkkamallin muutokset pahensivat tilannetta entisestään. Jos halusit tehdä rahaa oli sinun siis tehtävä omat ja muiden duunit tienataksesi. Raha oli tuolloin kaikki se mitä ymmärsin ja tein tosissani duunia sen eteen. Loputtomasti sitä ei kuitenkaan jaksa ja jossain vaiheessa hymy alkoi hyytymään, samoin kun kärsivällisyys vallitsevaan ilmapiiriin. Yksi väärään osoitteeseen mennyt kommentti laukaisikin sitten sen lumivyöryn mitä ei kukaan enää pystynyt pysäyttämään. Ja vaikka asia oli jo asianomaisen kanssa kauan sitten sovittu, kummitteli se aina vain pääni yläpuolella ja paskaa satoi niskaan. Satoi, satoi ja satoi...sen jälkeen ihmeteltiin isoon ääneen miksi en enää jaksanut hymyillä. Ehkä jotain tekemistä väsymykselläni saattoi olla etten ollut saanut pitää mitään lomia, painanut menemään pitkää päivää kun myymälässä oli vajaamiehitystä, tehnyt kaikki esimiehenikin hommat sillä välin kun herra oli taas jossain v*tun koulutuksessa. Ollut kaksi kuukautta putkeen joka lauantai duunissa, kun oli vähän työvuorolistat sekaisin. Opettanut uudet työntekijät ja neuvonut tuuraajia. Toisin sanoen yrittänyt pitää puotia pystyssä. Virallisen työni tein edelleen hyvin, mutta pienintäkään kiitosta siitä ei enää herunut. Lopullisesti hanskat putosivat kun työsuhteen jatkoa ryhdyttiin kyseenalaistamaan "asenneongelmani" vuoksi. En tiennyt enää mitä mun olisi pitänyt tehdä...lauleskelin mielessäni Maija Vilkkumaan kappaletta Ingalsin Laura sillä se sopi tilanteeseeni kuin nenä päähän. "Niin sä tulit varhain väsyksiin, petyit niihin puheisiin, joissa kaikki on kohta mut ei vielä, vielä, vielä, ikinä ei... Tänään sä et jaksanut enempää, muiden katseet aina kuin jää, joskus perään ne huutaa sä oot hullu hullu hulluhan sä oot, niin sä päätit lähtee ennen kuin lyöt, pakkasit meikit, ketjut ja vyöt.... Ne ei tahdo mua, ne tahtoo Ingalsin Lauran, essussaan kiltisti tottelemaan, mut vielä mä nousen ja maailmalle nauran, vielä joskus teen niin kuin huvittaa ja niitä kaduttaa" Kun töitä oli enää muutama päivä jäljellä ja oli tullut harvinaisen selväksi ettei työsuhteeni tullut enää jatkumaan istuin jälleen kerran esimiehen puhuttelussa ns.asenneongelmastani, kun en ollut enää oma iloinen itseni. Tästä huolimatta pomo pyysi minua vielä pelastamaan tämän kuukauden omalla työpanoksellani, koska pahasti näytti siltä että muiden työntekijöiden antama panos ei tule riittämään. Mietin vaan että jos olen kerran niin paska työntekijä, niin miksi mua taas kerran pyydetään repimään stuntti selkänahastani. Samana päivänä odotin varmistuspuhelua sisäisen siirron onnistumisesta toisiin tehtäviin, toiseen toimipisteeseen. Paikka oli pedattu jo valmiiksi, mutta uusi esimieheni halusi puhua vielä pomoni kanssa asiasta. Voihan vattu! Ja niin siinä sitten kävi, rakas esimieheni ei pystynyt pitämään henkilökohtaista mielipidettään erossa työkuviosta ja täten kaatoi koko siirtosuunnitelman. Kun kuulin asiasta sain ihan hirveät itkuraivarit. Ilmoitin pomolleni, "tuossa on avaimet ja puhelin, mä lähden nyt!" Poistuin takaoven kautta. Jälkeenpäin kuulin että olin kuulemma haistatellut mennessäni, onneksi tilanteelle oli todistaja ja nuo ylläkirjoittamani sanat olivat ainoat mitä lausuin. Jälkeen päin kuulin myös että esimieheni jäi pitkälle sairaslomalle lähtöni jälkeen ja ei vielä tähän päivään mennessä ole palannut töihin. Voi olla että molemmat olivat niin puhkikuluneita että loppuvaiheessa käännyimme toisiamme vastaan. Työkaveritkin jo vitsailivat että minulla ja pomollani oli eroprosessi menossa kun välimme oli niin huonot loppu aikoina, välillä tuntui siltä että parisuhteenkin lopettaminen on joskus käynyt helpommin kun tuon työsuhteen.
Ensimmäiset pari kuukautta työttömänä menikin ihan hujauksessa kun oli tekemistä remontin sekä muuton kanssa. Aikaa oli myös miettiä asioita ja yrittää ymmärtää niitä uudessa valossa. En ole vielä täysin tähän päiväänkää asti saanut selkoa. Edelleenkin tuntuu siltä että musta hakattiin siellä ollessani paskat pihalle noin vertauskuvallisesti. En ole missään muussa työssä ollessani itkenyt niin paljon kuin tuolla, ja sitä porua riitti myös pitkälle työsuhteen päättymisen jälkeenkin. Koko tuon töistä pois jäämis- prosessin aikana huudatin Entombedin kappaletta They ja jälleen kerran juuri niiden sanojen vuoksi.
Sudden low of an all time high
willing to believe whatever gets me by
So, I got with the winning team
but nothing ever seem to be what is seems
O yeah! Well I don't care!
I'm just too busy getting from here to there
I put my hand over the flame
now, nothing would ever be the same
one day it's there - one day it's gone
but I still feel like I'm the lucky one, yeah!
Y'know how they say, "hey, don't rock a boat if you're in it"
well, the ship we're all in babe, is sinking by a minute
They say, "hey, it's all a bunch of bull!"
well, it's just what I've heard but they shoot every bird
that don't sing beautiful
Everyday victory, everyday peace
just them little, little things that keeps you off your knees
Sunshine of a smile, subtle if you please
them little victorys - will keep you off your knees
Come have a listen to what they got to say
Y'know me, I'm just glad when it comes my way
They say, "hey, we only hurt the ones we love"
well, it's not the kind of comfort I was thinking of
Aikamoinen pettymys tuossa koko prosessi oli, miten tuollainen tilanne voi pitkittyä. Tuona aikana kun ehdin olemaan tuossa toimipisteessä vastailin ainakin kolme kertaa kaiken kattavaan työterveyskyselyyn ja jatkotoimenpide kyselyihin. Kävin työpaikka psykologin haastattelussa ja mikä on lopputulos. No ei sitten yhtikäs mikään, sama meno jatkuu edelleen. Tosin sillä erottavalla tekijällä, etten minä ole enää siellä kärsimässä. Jatkossa aion pitäytyä kultaisessa säännössä, ole rotta- jätä uppoava laiva ajoissa!
Ei tuo työttömänä olokaan kovin herkkua ollut kun arki taas koitti ja muuttolaatikoiden alta alkoi paljastumaan lattiaa. Raha-asioiden kanssa taistelua, virasto vierailua ja ah, niin ihanaa paperisotaa. Työvoimatoimisto vierailua en soisi pahimmalle vihamiehellenikään, sen verran nöyryyttävä kokemus se oli. Meno oli kuin Tallinkin terminaalissa, epämääräisen näköistää porukkaa kailottamassa kovaan ääneen (suomalaisia siis), ulkomaalaisia ihan pallohukassa, elämäntapataiteilijoita ja muuta normi-ihminen jotka tunnisti pelokkaista katseista. Osa porukasta oli odotustilassa kännissä tai aineissa ja öykkäröivät sen mukaisesti, sotatarinoita jaettiin ja kusetuksilla rehenneltiin. Tuijotin vuoronumero taulua ja hetkeksi minusta tuli hyvin harrasihminen, rukoilin pikaista pois pääsyä. Työvoimatoimisto on muutenkin nimenä vähän harhaanjohtava, lähinnä se on "työttömyyspassin" leimaamispiste, jos sen kautta odottaa työllistyvänsä niin saa kyllä odottaa ja kauan. Sen verran tuo työkkärireissu valoi minuun päättäväisyyttä, etten aikonut sinne enää palata....mieluiten enää koskaan. Paluu matkalla metrossa minuun vielä pumpattiin aimo annos vittuuntumista, kun kuunteli kanssa matkustajani kailottamista puhelimeen miten Jonnelta oltiin evätty taksikortti kun kaveri oli käyttänyt huumausaineita sairasloma-aikanaan. Ihan sydäntä riipaisi tuon hädin tuskin pystyssä pysyvän silmät tokkurassa olevan nuoren miehen tarina. Kai se on pakko hilata oma perseensä sinne töihin, että pääsee makselemaan verorahoista Jonnen kyyditykset, joko taksilla tai sitten julkisilla. Eihän sitä nyt piruparkaa voi ilman mömmöjä jättää, siitähän voisi tulla vaikka vielä kunnollinen ihminen.
Mä nyt tosiaan toivon että tästä eteenpäin voin jättää taakseni tämän elämän pikku suvantovaiheen ja keskittyä täysillä uusiin ja ihaniin asioihin. Parannella rauhassa traumojani ja kartuttaa taas jaksamistani uuden työn parissa. Halusin kirjoittaa tämän muistoksi itselleni, jotta voin joskus palata tähän ja mittailla toivottavasti kuinka kauas näistä ankeista ajoista on päästy.
Turun reissusta hädin tuskin ehdittiin selviämään kun jo piti siirtyä tukka putkella kissanvahdin hommiin. Pari päivää tulee majailtua systerin nurkissa, kun se on itse Barcelonassa lomailemassa. Ohjelmassa on kissojen viihdyttämistä ja pyykinpesua (oma kone edelleen siellä tehtaalla osissa).
Siskollani on siis kaksi kappaletta hyvinkin pitkälle mielipiteet jakavaa Sfinx-merkkistä tyttökisua. Itse olen jo niin tottunut näihin alienin näköisiin otuksiin, että välillä ihmettelen miksi ihmiset kovin kavahtavat. No eihän niitä nyt hyvällä tahdollakaan voi kauniiksi sanoa, mutta luonteet ovat aivan valloittavia. Jojo on vanhana rouvana arvonsa tunteva yksilö, jota ei niin vaan lähestytä ja rouva tekee juuri niinkuin parhaaksi katsoo. Spade puolestaan on se joukon hölömö, jonka yltiösosiaalisuus käy joskus hieman hermoille. Kuten esimerkiksi nyt kun yritän kirjoittaa tätä. Pikku rouvan oli ihan pakko päästä syliin ja kun siitä ei tarpeeksi hyvää asentoa löytynyt, minun 100%:sesta huomiosta puhumattakaan, päätti kisu kammeta koneen päälle. Ärsyttävän koholla tuo Acerin virtanäppäin, yksi pikku kissan tassun painallus ja koko kone sammuu. Nooh, oli aikaa rapsutella masua kun käynnisteli konetta uudelleen. *edelleen kova hinku näppikselle...taistelen vastaan*
Tytöt tykkäävät myös kovasti Villestä, varsinkin Spade kuten seuraava kuvakollaasi antaa ymmärtää. Silloinkun Ville on paikalla niin minä saan olla rauhassa, mulla kun ei ole kivaa sänkeä leuassa mihin itseään hinkata.
Spade antaa vähän lempee
Yöllä puolestaan meikäläisen kylki kelpaa ja viime yö mentiinkin melko pitkälti kisujen ehdoilla. Koiran unta nukuttiin, varsinkin aamuyöstä kun rouvat saivat päähänsä että nyt olis sapuskan aika. Ihme sisäinen kello näillä otuksilla, jos systeri oli aamuyöstä ne ruokkinut ennen kentälle lähtöä niin nyt ne vaativat samaa kohtelua seuraavanakin päivänä. Not gonna happen!
Jojo ja paperipussi.
Aamulla viekusta löytyi tälläinen Grumpy Cat
Ja toisesta kainalosta tämä tokkurainen yksilö.
Niin herttaisia kun nuo Sfinxsit ovatkin niin haaveilen omaksi kissaksi hieman eri kaliberia olevaa yksilöä. Vielä on hieman nuo kissan hankintaa koskevat pehmitys puheet kesken, mutta enköhän saa jossain vaiheessa tahtoni vielä läpi. Ja jos niin käy niin meille olisi tulossa Maine Coon.
kuva: wikipedia.com
Halu on siis kova tuollaista isoa "veljeni leijonamieli" tyyppistä kissaa kohtaan. Ja mikäli huhut pitävät paikkansa niin yksi lempparisarjakuva hahmoista, Karvinen, perustuu juuri Maine Coon rotuun.
Pehmittämis puheet jatkukoon... ;)
Lisäys:
Laittelin tuossa ruuaksi kanafileitä. Nostin pöperöt uunista tiskipöydälle jäähtymään. Kun aloin syömään niin ryhdyin ihmettelemään, että eikös noita fileitä pitänyt olla kuusi kappaletta. Hiljaa mielessäni kiroilin Atriaa kusetuksesta, mutta en ajatellut asiaa sen enempää - pääasia oli että masu tuli täyteen. No se puuttuvan fileen mysteeri sitten selvisikin, kun eteisen lattialta löytyi puoliksi syöty yksilö ja syyllistäkään ei tarvinnut kaukaa etsiä. Sieltä se katseli sängyn päältä suoraan silmiin, kierähti selälleen ja vaati rapsutusta masuun. Röyhkimykset!
Tänään oli ohjelmassa Turku-tour. Lähdettiin ajelemaan kohti Turkkusta iltapäivällä ja kun reissussa ollaan niin tottakai pitää häiriköidä kuskia ottamalla valokuvia. Kjeh, kjeh!
Mä halusin kans kuvaan.
En ehtinyt lakkaamaan kynsiä kotona, niin piti muuttaa rempparassi myös hetkellisesti mun kynsistudioksi.
Matkalla poikettiin katsomaan isännän vanhoja kotimaisemia, samalla kipaistiin myös Muurlan tehtaanmyymälässä. Harmi ettei siellä saanut kuvata, kun löysin vaikka mitä kivaa sisustustavaraa omalle haavelistalleni. Nämä jäivät päälimmäisenä mieleeni...
Muurlan ihanan retrot kattilat.
Matka jatkui kohti Saloa ja sieltä Halikkoon, jossa myöskin poikettiin sisustusmyymälässä. Tällä kertaa tosin kahvittelun merkeissä. Tilasin itselleni jääkahvin ja ehdinkin jo ihmettelemään mikä sen valmistuksessa oikein kestää. No se syy selvisi kun annos tuli pöytään.
Tämmöinen jääkahvi.
Vasemmassa alakulmassa oli vielä kupissa viinirypäleitä dipattuna valkosuklaakastikkeeseen, voi jestas että olivat hyviä. Pitää ehdottomasti testata tuota vielä kotonakin. Eli kahvin ja neljän erilaisen suklaa herkun voimin jatkettiin matkan tekoa.
Vihdoin Turussa! Ennen bilepaikalle siirtymistä piti käydä vielä katsastamassa pakolliset nähtävyydet.
Turun Linna
Botski ja nosturit.
Sotabotski.
On noi laivat vaan ihania, en tiedä mikä niissä niin kovin viehättää. Samoin viehättävät myös linnat ja majakat. Harmi ettei tällä kertaa ollut enempää aikaa, että olisi ehtinyt tuonne Turun linnaan sisällekin poikkeamaan. Ehkä ensikerralla sitten. Bileet sujuivat oikein kivasti ja kotiinkin selvittiin ehjin nahoin. Nyt ramaisee sen verran että on pakko mennä nukkumaan.
Tänään tipahti postilaatikosta se toinenkin tilaamani matkaopas kirjanen. Ja voitte vain arvailla minne ollaan matkalla...
Reissun suunnitteluun!
No Turkuun tietenkin!!!! Eli huomenna rempparassin nokka osoittaa maamme länsirannikkoa kohden. Illalla olisi luvassa rakkaan ystäväni tupaantulijaisjuhlat ja samalla olisi myös tarkoitus tarkistaa hänen sydämensä valittu ;)
Koska bilepaikassa kärsitään samasta ongelmasta kuin meilläkin, eli tavaran ylitse tursuavasta määrästä, oli lahjojen tuominen kielletty käännyttämisen uhalla. No ei sitä nyt ihan tyhjin käsin voi tietenkään mennä... Ajattelin että nyt kun olen taas innostunut leipomaan, niin voisihan sitä jotain viemisiä aikansa kuluksi pyöräyttää. Jokin aika sitten maistelin Villen siskon syntymäpäivillä Domino Popseja ja ne veivät kielen mennessään. Päätin siis tehdä niitä vähän muunneltuna versiona.
Täytekeksien täyte ja tuorejuusto vasemmalla sekä murskatut keksit oikealla.
Minimuffinsi vuoat ja taikina yhdistettynä.
Pallot pyöriteltynä ja valmiina jääkaappiin.
Noita palleroita tuli tehtyä ihan tarkoituksella reilusti, kun jällee kerran on omakin lehmä ojassa syvällä ja poikkittain. Laskeskelin että jos muutama jäisi kotiväelle itsellekkin maisteltavaksi, ettei tarvi sitten kyläpaikassa kaikkia herkkuja hounia.
Maitosuklaasta kuorrute.
Ja valko-hopeisia nonparelleja vielä koristeeksi.
Lähikuvaa.
Kun viime joulu meni pahasti ohi, eikä päässyt purkamaan paketointi- ja koristeluvimmaansa niin innostuin vielä askarteleen leivonnaisille kuljetusboxin.
Laatikko löytyi sellaisenaan kaupasta ja nauhaa tuunausta varten.
Valmis laatikko.
Toivottavasti meidän Turku-tour onnistuu ja tuliaiset ovat mieleisiä. Itse ainakin odotan että pääsee tapaamaan pitkästä aikaa ja näkee vähän uusia maisemiakin. Meikäläisen Turun reissut kun on laskettavissa yhden käden sormilla, vaikka samalla suunnalla on pienen ikänsä asunutkin.
Niin ja tuo eka kuva liittyy meidän kesäisiin lomasuunnitelmiin. Sain tänään vihdoin varattua lennot Luxemburgiin, kovan matkatoimiston kanssa käydyn väännön jälkeen. Menee taas kategoriaan "jos vaan asiat voisi tehdä vielä hankalammin". Luxemburgissa ollessamme olisi myös tarkoitus tehdä pieni loikka naapuriin ja viettää muutama päivä Pariisissa. Sanomattakin on siis selvää että täällä odotetaan jo kesää baskeri vinossa.
Jotenkin on jo tottunut siihen että kaikki asiat pystyy nykyään hoitamaan netissä, paitsi pankkiasiat. Tänään siis piti raahautua tiskille asti kun haluttiin perustaa yhteinen taloustili, eli niinkin yksinkertaisesta asiasta oli kyse kuin rinnakkaiskortin tilaaminen. Onneksi S-pankki palvelee myös iltasella kauppareissun yhteydessä.
Tilanne meni suurinpiirtein näin. Henkilöllisyyksien tarkistaminen ja asian esittäminen, sitten menikin viralliseksi.... Kaikkitietävän virkailijan edessä kysyn sinulta Katja haluatko ottaa Villen bonuskortti kumppaniksesi ja jakaa hänen kanssaan bonukset ja s-edut niin myötä- kuin vastoinkäymisissä? S-bonuskortti on nyt tilattu merkiksi yhteisestä taloustilistänne......
Jumalaton määrä allekirjoituksia myöhemmin.. Julistan teidän nyt S-korttikumppaneiksi, kunnes kuolema tai henkilökohtainen konkurssi teidän erottaa. Voitte nyt suudella asiakasomistajaa.
Tiskiltä poistuttaessa molemmille jäi vähän sellainen fiilis, että ohhoh...mitähän nyt tulikaan tehtyä. Asteen verran liian virallista, kas kun ei todistajia tarvittu.
Tänään oli kiva päivä. Kikkailin kotona ja kuulin puhelimen piippaavan sähköpostin merkiksi. Sieltähän tuli kutsu pääsykokeisiin,jeeeee!!! Juuri kun olin lukemassa viestiä, puhelin soi. Tuli kutsu työpaikkahaastatteluun. Olin jo että ohos, kylläpäs nyt aletaan menemään vauhdilla eteenpäin elämässä pitkän paikallaan junnaamis vaiheen jälkeen.
Illalla lähdettiin katsomaan haastattelu paikkaani, jotta osaan navigoida sinne huomenna ilman mitään ylimääräistä paniikkia. Matkalla juteltiin pääsykokeista ja sanoin vaan että ei siinä ole kuin ongelman ratkaisutehtäviä, haastattelu ja englannin kielikoe, sillä opetusohjelma on englannin kielinen. Luojan kiitos ryhdyin lukemaan kotiinpäästyäni uudelleen kutsukirjettä. Joo ei sitten ollutkaan ihan pala kakkua nuo pääsykokeet. Liitteenä oli viime vuoden tehtäviä...
Kuva ei suoraan liity tapaukseen, mutta näytti samalle ainakin minun silmissäni. Kymmeneen vuoteen en ole joutunut olemaan näiden kanssa missään tekemisissä ja taidekoulussa ei näiden perään juuri huudeltu. Kyllä mä olen ollut ihan hyvä matikassa, mutta tosiaan nyt on aika tehnyt tehtävänsä. Ei kai tässä auta muu kuin vetää leuka rintaan, kaivaa jostain matikan kirjoja ja ryhtyä kertailemaan asioita. Oh joy!
Ainoa matikka mitä on viime vuosina joutunut käyttämään :P.
Mutta joo. Itseppähän tätä halusin. Jos meinaa joksikin vielä tämän elämän aikana tulla niin kai sen eteen on myös töitä tehtävä. Kuukausi aikaa treenata itsestään taas koulutuskelpoinen yksilö. Onneksi apujoukkoja löytyy läheltä ja sielläkin oltiin ihan yhtä huuli pyöreänä näiden yhtälöiden edessä kuin minäkin. Lohdullista edes vähän...
Seuraavan kuukauden teema onkin siis tällä "idiootit areenalla". Peukut pystyyn huomiselle haastattelulle ;)
Päätettiin eilen illalla katsoa leffaa. Ryhdyin selailemaan vuokraamon tarjontaa ja törmäsin ongelmaan mikä on jo nostanut päätään pidemmän aikaa. Nykyään tehdään huonoja elokuvia, vuokraamossa ei ollut mitään mikä olisi edes hitusen kiinnostanut. Aivotonta räiskimistä tai jälleen yksi höpöhöpö ennalta arvattava rakkaustarina, nej tack! Oma teoriani asiasta on että käsikirjoittajille on hyvät mömmöt loppu ja taantuma iskenyt, legendaarista tekstiä ei synny selvinpäin tai halvoilla aineilla. Parempia aikoja odotellessa.
Siirryttiin siis vaanimaan Netflixin tarjontaa ja muutaman mukamas hyvä leffa (kriitikoiden mielestä) aloitettiinkin katsomaan ja vartin seuraamisen jälkeen uskaltauduin kysymään vierustoverilta "tajuutko sä tästä mitään?" ja kun sieltäkin tuli kieltävä vastaus niin ei muuta kuin leffa vaihtoon. Olin lisännut omalle "katsotaan kun jaksetaan listalle" Villen suosituksesta jo aiemmin leffan nimeltä The Grizzly Man. En ollut aluksi ihan vakuuttunut siitä, että jaksaisin seurata aavikolla kuvattua heinän heilumista tuulessa, mutta myönnyin kuitenkin. Kuinka väärässä olinkaan, ja kuinka hyvä fiilis voi tulla hyvän elokuvan jälkeen.
Dokumenttielokuva, jossa havaittavissa samoja piirteitä kuin Cast Awayssa ja hitunen Blair Witch Projectia. Vieläkin hymyilyttää ja olen iloinen että tuli katsottua. Voi olla että ikä on tuonut mukanaan vähän vaatimamman leffamaun, tosiaan toi ihan perusjenkkileffa meno ei oikein enää innosta vaan siinä pitää olla jotain sisältöä myös. Nykyään kiinnittää yhä enemmän huomiota dialogiin, näyttelijöiden taitoihin, kuvaukseen ja leikkaukseen. Ajattelin tehdä pienen listan mihin listasin mielestäni hyviä ja katsomisen arvoisia elokuvia, ei tosin missään järjestyksessä.
Exit Through the Gift Shop, 2010
Leffa katutaiteesta, graffiteista, taiteen tekijöistä ja pääosassa mystinen Banksy.
The Social Network, 2010
Joo, se Facebook leffa, mutta wow! Mulle tämä leffa on toiminut ihan hirveenä inspiraation lähteenä. Siinä missä itse on maannut kotona kiroilemassa, on toinen jantteri toisella puolella maapalloa huitassut pystyyn ihan tollasen pienen jutun kuin Facebook.
Lord Of War, 2005
En juurikaan pidä Nicolas Cagesta, mutta tässä se vaan toimii.
Death Proof, 2007
Mielestäni Tarantinon paras leffa, vaikka on ne muutkin ihan hyviä.
Unelmien Sielunmessu, 2000
Kulttileffa. Ei kai muuta tarvi sanoa.
The Pianist, 2002
Leffa joka olisi pitänyt katsoa jo kauan sitten, jotta olisi ehtinyt näkemään sen tähän päivään mennessä useampaan kertaan.
Thank You For Smoking, 2005
Ai että mä tykkään tämän tyyppisistä elokuvista.
Drive, 2011
Dialogi on kuin Kaurismäen elokuvista, mutta toimii silti.
Rita Hayworth - avain pakoon, 1994
Sama leffa, kaksi nimeä...ei siis ihan suora käännös. Yksi pitkäaikaisemmista suosikeistani.
Klassikko, 2001
Kotimaisia unohtamatta. Elokuva sisältää pari kohtausta, jotka tekevät siitä yksinkertaisesti loistavan.
Vajakit Areenalla.... Musen keikalla joulukuussa 2012
Alunperin oli suunnitelmana, että mentäisiin käymään Vltavassa, jonka edustavalla tavattiin vuosi sitten kuuden vuoden tauon jälkeen. Tutustuin tosiaan Villeen jo opiskelu aikanani, jolloin isäntä toimi koulussa apuopettajana. Olin jo tuolloin korvia myöten ihastunut kaveriin. Elämä kuitenkin heittelee ja vuoden perään kuolaamisen jälkeen herra pakkasi kamansa ja muutti Turkuun särkien sydämeni. Onneksi on olemassa Facebook! Pari vuotta sitten sattui silmään osumaan news feedistä kaverin kämpän haku ilmoitus ja muutos ihmissuhde rintamalla. Silloin vain hymähdin ja olin pahoillani, not! Johonkin alitajuntaan tuo ilmoitus kuitenkin jäi. Reilu puoli vuotta kului ja paskan työpäivän jälkeen marssin kotiin mummonpotkimis fiiliksissä. Matkalla päätin että nyt pitää tehdä jotain repäisevää! Sattui olemaan myös karkauspäivä ja silloinhan naiset saavat kosia. Laitoin sitten reippaana tyttönä Villelle yksityisviestiä, jossa en sentään kosinut vaan pyysin kahville. Kynsiä pureskellen odotin paniikissa vastausta ja tulihan se sieltä. Jostain erinäisistä syistä kahville meno lykkääntyi ja lykkääntyi. Kunnes koitti se viikonloppu! Lähdin töiden jälkeen pikaisesti käymään punk-bileissä Keravalla ystäväni luona, vakaana aikomuksenani tulla hyvissä ajoin kotiin. No tunnetusti nämähän ovat niitä legendaarisimpia reissuja ja jossain vaiheessa huomaan olevani hyvässä humalassa ja bileetkin olivat jo vähän kuolemassa päin. Lähetin Villelle tekstarin ja pyysin tällä kertaa juopposeuraksi. Ei tarvinnut kahta kertaa käskeä, kyllä sieppo aina siepon tuntee ;) Tärskyt Vltavan edessä ja loppu onkin sitten historiaa!
Ei tosiaan menty sitten Vltavaan, vaan päätettiin käyttää hyväksi viimeiset auringonsäteet iltapäivästä ja lähteä ajelemaan vuoden sisälle mahtuneisiin maisemiin. Kipaistiin siis Tikkurilassa katsomassa mitä vanhan kodin pihapiiriin kuuluu, samaahan sinne. Ei tullut ikävä, vaikka ihan hauska oli poiketa. Ja kun samalla suunnalla oltiin niin käytiin myös lentokentällä kahvilla. Starbucksissa tietenkin!
Villelle Hazelnut hot chocolate, mulle Mocha Frappuchino ja yhteiseksi askareeksi pala suklaakakkua.
Matka jatkui meidän vanhalle "kesämökille" Etelä-Haagaan. Kyseessä oli siis Villen tilapäisasumus, jossa kaveri majaili remontin aikana. Sanoin paikkaa kesämökiksi, koska siellä olessa mukavuudet olivat suurin piirtein samaan luokkaa mitä mökillä ollessa. Eli ei mitään, mitä naisihminen tarvii, ei edes kampaa saati sitten harjaa. Ei sielläkään ollut mikään juuri muuttunut. Sama Volkswagen Scirocco oli talon edessä parkissa, joka toimi aikoinaan mulle maamerkkinä oikeasta talosta. Loppu rundista pyörähdimme vielä Kamppiin ruokaostoksille, ja koska maalaiset ovat isolla kirkolla liikenteessä niin vahinkoja sattuu. Ajoin sitten väärästä rampista alas parkkihalliin ja löysin itseni bussiterminaalista. No oli ainakin reilun kokoiset ruudut :P
Nyt sitten odottelen kun Ville päätti kokata mulle yhtä lempiherkuistani, parsakaali härkää. Nam! Jälkiruuaksi on myös tiedossa itsetehtyä Kookosjäätelöä. <3 <3 <3 <3 <3
Tosiaan tuon isännän harrastuksiin kuuluu ruuanlaitto ja en todellakaan laita pahakseni. Itse en pahemmin tuolla keittiössä viihdy muuten kun leivonnan merkeissä. Harrastukseen kuuluu myös kokkikirjojen keräily. Sainkin siis tuosta oivan lahjaidean 1. vuotis lahjaksi.
Sopranos keittokirja.
Multa meni aikoinaan tuo Sopranos sarja ihan kokonaan ohi. Nyt ollaan katsottu kaikki tuotantokaudet ja olen ihan myyty sarjaan. Harmi vaan ettei lisää ole enää tulossa mitä katsoa. Ja kaikki jotka sarjaa ovat seuranneet tietää että siinä syödään ihan koko ajan. Nyt pitää ottaa uusinta kierros, ja ainakun joku ruoka mainitaan nimeltä niin kokkikirja esiin ja reseptiä tutkimaan.
Vuosi on tosiaan vierähtänyt ja siihen on mahtunut kaikenlaista kommellusta niin hyvässä kuin pahassakin. Jos joku olisi reilu vuosi sitten tullut kertomaan mitä tulevan pitään olisin ollut samaan aikaan hymy korvissa kuin myös kauhuissani. Kaikki positiiviset tapahtumat liittyvät siviilikuvioihin ja niissä koettuihin suuriin muutoksiin. Kun puolestaan kaikki negatiiviset liittyvät työhön ja siihen miten kaikki päättyi. Mutta elämä jatkuu ja ihan jännittää mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Remppa etenee omaa verkkaista tahtiaan ja sen suurempia suunnitelmia ei ole, mutta kuten jo olemme oppineet....elämä heittelee ja se on ihanaa!
Nyt jatkamaan illanviettoa hyvän ruuan ja leffan merkeissä. I'm in love! <3
Vuosipäivä lähestyy ja pyysin Villellä lahjaksi uutta kiharrinta. Lueskelin erilaisia arvosteluita eri merkkisistä ja mallisista raudoista, mitkä nyt edes jotenkin liikkuvan normaali-ihmisen budjetissa. Tuntuu että kaiken maailman ylimääräiset helavitkuttimet tekevät käyttämisestä aina vaan vaikeampaa. Ja laatikosta löytyy jo yksi "monitoimikone" joka ei tee yhtäkään tehtävää kunnolla. Yksinkertainen olkoon kaunista. Tähän siis päädyin, eli Remington Pearl Wand ja ekan kokeilun jälkeen en todellakaan ole pettynyt. Aivan mahtava vekotin kyseessä! Hiusten laittaminen siis oikeasti voi olla helppoa ja nopeaa! Wau!
Kuva: gigantti.fi
Lähtötilanne. Ja kyllä...tukka on heikossa hapessa.
Lopputulos. Ja eka harjoituskerta oli kyseessä.
Muotoilusauva lämpeni silmän räpäyksessä ja ei ehtinyt kissaakaan sanoa kun ensimmäinen korkkiruuvi oli valmis. Mukana tuli kätevä suojahansikas, joka ainakin aloittelijalle tuli tarpeeseen ja silti peukkua vähän kuumottaa. Sauvan osumista päänahkaan tai korvan lehteen kannattaa myös varoa, lämmin on! Testailin eri lämpötiloja ja tähän päähän myös pienemmän lämmöt riittivät ja kiharaa tuli.
Voi kun päässä olisi enemmän tuota karvaa.
<3 kiharoita <3
Kuva: wikipedia
Ja kuten jo otsikkokin sanoi. Varo vaan Hermione! Mulla on nyt kans taikasauva ja treenaaminen jatkuu...
Päivitys:
Kiharat kestivät oikein mukavasti ja seuraavana päivänäkin oli vielä komeat laineet hiuksissa.
Tämä talous on siirtynyt online aikaan, pysyvästi! Viime muutossa hävitin (myin) lähes kaikki vuosien varrella hyllyihin kertyneet dvd- ja cd-levyt. Tulin siihen lopputulokseen, että ne vievät liikaa tilaa ja miksi niitä säilöä kun kaiken saa nykyään nopeammin netistä. Muutaman harvinaisuuden sentään olen suostunut säästämään, dvd-bokseja joita ei tahdo saada mistään ja Suomalaisia klassikko elokuvia.
Spotify on ollut tuttu jo monta vuotta ja kovassa käytössä, vaikka myönnän vieläkin olevani katkera ilmaisversion 5 kuuntelukerran rajoituksesta. Ihan älytöntä, eikö ne raivostuttavat mainokset ole rangaistusta tarpeeksi penninvenyttäjälle. Yksi maksullinen versio taloutta kohden riittää ja sillä olemme pärjänneet hyvin. Ja ne musiikit mistä oikeasti tykkää saa helposti hankittua iTunesista, mainittakoo tässä nyt vaikka Stam1nan tuotanto mikä on meillä toiminut remppamusiikkina.
Ja nyt meillä on kokeilussa Netflix. Vuosia sitten testailin myös Netflixin edeltäjää Voddleria, kun silloisen työpaikan myötä sitä oli vähän pakko kokeilla. Silloin käyttö kaatui hitaaseen nettiyhteyteen ja elokuvan alussa tulleet mainokset tukkivat koko kaistan ja leffan katselusta ei tullut yhtikäs mitään. Nyt kun tuo kaistaongelma on selätetty, kiitos valokuidun, voisi testata tuota vanhempaakin palvelua uudelleen.
Mutta se Netflix...tosiaan viime aikoina televisiossa hurjaa mainoskamppanjaa vetänyt palvelu rantautui myös meille. Parin viikon käytön jälkeen en ole vielä ihan täysin myyty. Yhdeksän kymmenestä hausta tuottaa vesiperän ja jo ärsyttäväksi muodostuneen tekstin " Ei saatavilla suoratoistona". Tästä huolimatta palvelu ei ole kuitenkaan ihan susi, kirjastoista löytyy paljon jo nähtyjen elokuvien ja sarjojen lisäksi leffoja joihin ei muuten tulisi törmättyä kuin kyseisen palvelun kautta. Oma lista karttuu kun lisäilen sinne leffoja jotka haluan katsoa. Varsinkin dokumenttielokuvat tuntuvat olevan edustettuna oikein mukavasti. Jatkamme siis mielenkiinnolla tutustumista tähän palveluun ja uskon viihdettä riittävän pitkäksi aikaa. Voisin olettaa myös että palvelua kehitetään hurjaa vauhtia eteenpäin ja valikoima laajenee, joten näistäkin pienistä lasten taudeista päästään nopeasti. Kannattaa kokeilla!
www.netflix.com
Lisäksi meillä on myös käytössä Elisan Viihde palvelu. Paljon parjattu palvelu on meillä toiminut moitteettomasti kohta kolme vuotta useammissa osoitteissa. Tallennus on meillä se suurin juttu. Molemmille on tehty omat kansionsa jonne voi laittaa puhelimesta tai koneelta juuri ne ohjelmat mitä haluaa katsoa. Tuo puhelintallennus on kanssa noussut meillä aika näppäräksi ominaisuudeksi. Suosikkisarjat menevät automaattisesti omiin kansioihinsa, joista niitä voi sitten katsella putkeen kun aikaa on. Ainoa ärsyttävä piirre on nuo uusinnat. Parhaassa tapauksessa sama jakso lähetetään kolme kertaa viikon sisällä ja palvelu tunnollisesti tallentaa ne kaikki. Niitä on sitten kiva nyppiä sieltä yksitellen pois. Lisäarvoa palvelulle on tullut myös ulkomailla asuville perheenjäsenille ja ystäville, jotka haluat katsoa tiettyjä kotimaisia ohjelmia ja täten pysyä ajan tasalla maailman menosta myös kotimaassaan.
www.elisa.fi
Myönnän ihan reilusti olevani nörtti ja pidän tälläisistä all in one- tyyppisistä palveluista. Uskon että kunhan nämä edellä mainitut palvelut vähän tästä vielä kehittyvät niin videovuokraamojen aika alkaa olla luettu. Samoin kun kävi aikoinaan valokuvausliikkeille digikameroiden ja netin kuvapalveluiden yleistyttyä. Varsinkin kun asiaa miettii hinta näkökulmasta, yhdellä normaali videovuokrauksen hinnalla saa koko kirjaston kuukaudeksi. Tottakai tämä vaatii kodin nettiyhteydeltä jonkin verran kaistanleveyttä, mutta onneksi tuossakin on kehitystä tapahtunut huimaa vauhtia ja itse pidän nettilaskua jo verrattavissa sähkölaskuun. Makso mitä maksoi kunhan toimii.
Että tälläinen nörttipostaus tänään. Menen katsomaan elokuvaa....netflixistä!
Kipaisin jälleen viime viikolla tuolla suosikkiliikkeessäni eli Oulunkylän Lankamaailmassa. Mukaan tarttui tällä kertaa jo myyjänkin mukaan "iloisen harmaita" lankoja. Vyyhti trikookudetta ja pari kerää bambulankaa.
Tuosta bambulangasta ajattelin virkkailla testimielessä keittiörätin kun olin kuullut hehkutusta bambun antibakteerisista ominaisuuksista. Noh... Vähän sitten innostuin ja nyt meillä on keittiössä virkattu keittiöpyyhe kyseisestä langasta.
Mä olen aina vihannut konseptia keittiöpyyhe ja yleensäkin haluan pitää tasot mahdollisimman puhtaina kaikesta ylimääräisestä. Kaapin ovesta roikkuva pyyhe tai hanan päällä kuivumassa oleva rätti ovat minulle kauhistus. Mutta kun meidän keittiömestarimme vaatii kyseistä kapinetta käytännön syistä niin ei auta muu kuin nöyrtyä. Normaali käsipyyhe ei vaan ota soveltuakseen, pyyhe näyttää hyvältä tasan kaksi sekunttia kun sen on juuri nätisti ovenkahvaan taitellut, mutta ensimmäisen käytön jälkeen se roikkuu epämääräisenä myttynä. Mutta ei enää.
Keittiöpyyhe bambulangasta.
Bambulanka on aika liukasta, joten päätin virkata napinläven ja ommella napin, pyyhe pysyy nyt hyvin paikallaan. Bambulankaa oli tosi miellyttävä virkata, vaikka tuntui se aluksi ihan hullun ohuelta kun oli tottunut vääntämään reilulla ranneliikkeellä trikookudetta silmukoiksi. Kokeilin myös puikoilla neulomista, ja se tuntui samalta kun lankana olisi ollut ompelulanka. Ihan tuhoon tuomittu yritys siis.
Ja se varsinainen syy miksi poikkesin lankaostoksille... tarvitsin eteiseen jonkinlaiset ovimaton kengille, kun tuntuu että ulkoa alkaa tulemaan liikaa kuravettä sisälle. Olen nyt tykästynyt tuohon trikookuteenseen, joten se oli aika luonnollinen valinta langaksi.
Tämmöisiä pirteitä värejä tähän hätään. Tuntuu vähän siltä että täällä on nyt menossa harmaa kausi. Heijastuu kenties viime viikon vaatehankinnoissakin. ;)
Piti vähän hankkia lisää siistimpiä "kotivaatteita" kun kaikki olemassa olevat tuntuivat olevan enemmän tai vähemmän maalitahroissa.
