tiistai 12. maaliskuuta 2013

Päivän väri: HARMAA!


Kipaisin jälleen viime viikolla tuolla suosikkiliikkeessäni eli Oulunkylän Lankamaailmassa. Mukaan tarttui tällä kertaa jo myyjänkin mukaan "iloisen harmaita" lankoja. Vyyhti trikookudetta ja pari kerää bambulankaa.
Tuosta bambulangasta ajattelin virkkailla testimielessä keittiörätin kun olin kuullut hehkutusta bambun antibakteerisista ominaisuuksista. Noh... Vähän sitten innostuin ja nyt meillä on keittiössä virkattu keittiöpyyhe kyseisestä langasta.

Mä olen aina vihannut konseptia keittiöpyyhe ja yleensäkin haluan pitää tasot mahdollisimman puhtaina kaikesta ylimääräisestä. Kaapin ovesta roikkuva pyyhe tai hanan päällä kuivumassa oleva rätti ovat minulle kauhistus. Mutta kun meidän keittiömestarimme vaatii kyseistä kapinetta käytännön syistä niin ei auta muu kuin nöyrtyä. Normaali käsipyyhe ei vaan ota soveltuakseen, pyyhe näyttää hyvältä tasan kaksi sekunttia kun sen on juuri nätisti ovenkahvaan taitellut, mutta ensimmäisen käytön jälkeen se roikkuu epämääräisenä myttynä. Mutta ei enää.

Keittiöpyyhe bambulangasta.

Bambulanka on aika liukasta, joten päätin virkata napinläven ja ommella napin, pyyhe pysyy nyt hyvin paikallaan. Bambulankaa oli tosi miellyttävä virkata, vaikka tuntui se aluksi ihan hullun ohuelta kun oli tottunut vääntämään reilulla ranneliikkeellä trikookudetta silmukoiksi. Kokeilin myös puikoilla neulomista, ja se tuntui samalta kun lankana olisi ollut ompelulanka. Ihan tuhoon tuomittu yritys siis.

Ja se varsinainen syy miksi poikkesin lankaostoksille... tarvitsin eteiseen jonkinlaiset ovimaton kengille, kun tuntuu että ulkoa alkaa tulemaan liikaa kuravettä sisälle. Olen nyt tykästynyt tuohon trikookuteenseen, joten se oli aika luonnollinen valinta langaksi.





Tämmöisiä pirteitä värejä tähän hätään. Tuntuu vähän siltä että täällä on nyt menossa harmaa kausi. Heijastuu kenties viime viikon vaatehankinnoissakin. ;)



Piti vähän hankkia lisää siistimpiä "kotivaatteita" kun kaikki olemassa olevat tuntuivat olevan enemmän tai vähemmän maalitahroissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti