keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

21 tapaa pilata avioliitto ja 1 tapa pilata hiukset


Arjen aherruksen keskellä pitää keksiä aina pieniä piristyksiä. Sovittiin jo viikonloppuna että tiistaina mentäisiin elokuviin. Tiistai sattuu myös olemaan se päivä kun Veikkaus-kortilla pääsee kaksi yhden hinnalla katsomaan kotimaisia elokuvia. Hyvä tarjous, joka päätettiin käyttää hyväksi ja tullaan varmaan käyttämään jatkossakin.

Ja kun viime ajat on tullut nyhrättyä enemmän ja vähemmän neljän seinän sisällä niin ajattelin vähän laittautuakin. Pitkään hiusten laittoni on ollut joko tukka kiinni tai auki suoristettuna. Kiharoita olen kaihtanut järjestelmällisesti, jotenkin ne eivät vaan varsinkaan tummassa tukassa tuntuneet omilta. Voi olla kun hiukset ovat luonnostaan kihartuvaa sorttia, niin tikku suora tuntuu omassa päässä eksoottiselta ja laitetulta. Kerran kampaajani sellaiset enkelin kiharat minulle väänsi ja olin ihan kauhuissani lopun päivää. Nyt kun tukka on vaalea päätin rohkaista mieleni ja kokeilla jotain uutta. Omistan kyllä kihartimen, mutta sen kanssa pelleilystä ei ole koskaan tullut yhtikäs mitään, joten ryhdyin vääntämään kiuhkuroita suoristusrautaa apuna käyttäen.
Takaraivossa jyskytti kyllä koko ajan nettihitiksi noussut tutorial fail video....ja piti vain toivoa ettei sama kävisi omalle kohdalle.



Paljon vaan lämpösuojaa pohjalle ja muutaman kiroilun jälkeen oli enkelin kiharat valmiit. Olin lopputulokseen tosi tyytyväinen ja kokeilen varmaan pian uudestaankin. Pitää vaan muistaa hoitaa päätä huolella, sillä tuntuu kuluttavan melkolailla tuo suoristusraudalla kikkailu. Systeri lupasi kyllä lainata rulliaan, mikäli se osoittautuisi hieman hellävaraisemmaksi menetelmäksi.

Tadaa!

Päivän leffavalintana oli  "21 tapaa pilata avioliitto ", joka osoittautu oikein oivaksi komediapläjäykseksi ja ihaksi aivot narikkaan elokuvaksi. Aina ei tarvi olla elämää suurempien elokuvien äärellä vaan joskus hömppä tekee hyvää. Elokuvan saama arvostelu, neljä tähteä, oli mielestäni ihan osuva.



Piti oikein tarkistaa mikä leffaan oltiin laitettu ikärajaksi. 7-vuotta ja aavistelin jo saliin saavuttaessa että vierustoverit menevät sitä rajaa hipoen. Naapuripenkissä oli neljä kappaletta pikku poikia ryystämässä energiajuomaa ja mussuttamassa karkkia. Ikä ja energiatankkaus tekivät tehtävänsä ja suurin osa leffaa meni hihitellessä ja valkokankaalle osoitellessa. Noh, ehkä omastakin mielestä tuossa iässä nainen alusvaatteissa oli ihan hysteerisen hauska juttu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti