perjantai 22. maaliskuuta 2013

Books, Pops and Box


Tänään tipahti postilaatikosta se toinenkin tilaamani matkaopas kirjanen. Ja voitte vain arvailla minne ollaan matkalla...

Reissun suunnitteluun!

No Turkuun tietenkin!!!! Eli huomenna rempparassin nokka osoittaa maamme länsirannikkoa kohden. Illalla olisi luvassa rakkaan ystäväni tupaantulijaisjuhlat ja samalla olisi myös tarkoitus tarkistaa hänen sydämensä valittu ;)

Koska bilepaikassa kärsitään samasta ongelmasta kuin meilläkin, eli tavaran ylitse tursuavasta määrästä, oli lahjojen tuominen kielletty käännyttämisen uhalla. No ei sitä nyt ihan tyhjin käsin voi tietenkään mennä... Ajattelin että nyt kun olen taas innostunut leipomaan, niin voisihan sitä jotain viemisiä aikansa kuluksi pyöräyttää. Jokin aika sitten maistelin Villen siskon syntymäpäivillä Domino Popseja ja ne veivät kielen mennessään. Päätin siis tehdä niitä vähän muunneltuna versiona.

Täytekeksien täyte ja tuorejuusto vasemmalla sekä murskatut keksit oikealla.

Minimuffinsi vuoat ja taikina yhdistettynä.

Pallot pyöriteltynä ja valmiina jääkaappiin.

Noita palleroita tuli tehtyä ihan tarkoituksella reilusti, kun jällee kerran on omakin lehmä ojassa syvällä ja poikkittain. Laskeskelin että jos muutama jäisi kotiväelle itsellekkin maisteltavaksi, ettei tarvi sitten kyläpaikassa kaikkia herkkuja hounia.

Maitosuklaasta kuorrute.

Ja valko-hopeisia nonparelleja vielä koristeeksi.

Lähikuvaa.

Kun viime joulu meni pahasti ohi, eikä päässyt purkamaan paketointi- ja koristeluvimmaansa niin innostuin vielä askarteleen leivonnaisille kuljetusboxin.

Laatikko löytyi sellaisenaan kaupasta ja nauhaa tuunausta varten.

Valmis laatikko.

Toivottavasti meidän Turku-tour onnistuu ja tuliaiset ovat mieleisiä. Itse ainakin odotan että pääsee tapaamaan pitkästä aikaa ja näkee vähän uusia maisemiakin. Meikäläisen Turun reissut kun on laskettavissa yhden käden sormilla, vaikka samalla suunnalla on pienen ikänsä asunutkin.

Niin ja tuo eka kuva liittyy meidän kesäisiin lomasuunnitelmiin. Sain tänään vihdoin varattua lennot Luxemburgiin, kovan matkatoimiston kanssa käydyn väännön jälkeen. Menee taas kategoriaan "jos vaan asiat voisi tehdä vielä hankalammin". Luxemburgissa ollessamme olisi myös tarkoitus tehdä pieni loikka naapuriin ja viettää muutama päivä Pariisissa. Sanomattakin on siis selvää että täällä odotetaan jo kesää baskeri vinossa.


2 kommenttia:

  1. Oi miten herkullisen näköisiä :) Ja ihanan rusetin olet tehnyt tuohon laatikkoon! :)

    VastaaPoista
  2. Ne ovat herkullisia ja helppoja tehdä, kannattaa kokeilla. ;)

    VastaaPoista