torstai 7. maaliskuuta 2013

Going COCO-nutty!

Pyörittelin tuossa yksi päivä pizzataikinaa, johon lorautin oliiviöljyä. Taikinan teon jälkeen kädet olivat ihanan pehmeät ja muistelin lukeneeni jostain että ruokakaapista löytyy parhaimmat kauneudenhoito tuotteet. Pienen googlettelun jälkeen useampi ihminen tuntui vannovan kookosöljyn nimeen hiusten ja ihon hoidossa. No pitihän sitä sitten kokeilla.

Ihan tähän hätään en ehtinyt luontaistuotekauppaan, vaan päätin turvautua tavallisesta marketin kylmähyllystä löytyvään kookosrasvaan. Samaa tavaraahan tuon pitäisi olla, vähän vaan prosessoidummassa ja siten epäterveellisemmässä muodossa. Haittaneeko tuo jos hiuksista tulee läskit transrasvoista ;) Ville kyllä käski tutkia tarkkaan ennen kuin ryhdyn ihmiskokeisiin ja muutenkin vastaanotto tälle viimeiselle villitykselleni oli vähän tuollainen facepalm- tyyppinen.

Kuva: www.littlegreenfootball.com

Ja ei kun tuumasta toimeen. Sulattelin vesihauteessa 50 grammaa kookosrasvaa ja huomasin heti että tuohon pelkkään tukan hoitamiseen olisi riittänyt puolet vähemmänkin. Tökötti tukkaa ja vanhan pipon alle hautumaan. Tuo kaupan kookosrasva ei juurikaan haise millekkään onneksi ja pipo päässä voi kekkuloida kotona rauhassa. Levittämisen jälkeen kädet tuntuivat jo ihanan pehmeille. Annoin rasvan vaikuttaa parin tunnin ajan kun otin pienet päiväunet. Suihkuun ja normi hiustenpesu, osassa kokeiluista käskettiin pesemään kahdesti, mutta itselläni yksi pesu riitti hyvin. Käytin myös ihan normaalisti hoitoainetta. Selvittely vaiheessa huomasin ensimmäiset muutokset, tukka ei ollut niin takussa mitä normaalisti. Kuivaamisen jälkeen latvat tuntuivat pehmeämmiltä ja muutenkin kammattavuus oli parantunut. Olen siis positiivisesti yllättynyt tuloksista ja toisella käsittely kerralla varmaan lopputulos paranee entuudestaan. Tuntui että latvat oikein imaisivat öljyn itseensä. Valoavasten tarkasteltuna parannusta oli myöskin nähtävissä, kuoleman kielissä olleet latvat olivat jo paremmassa kunnossa vaikka vieläkin kuivat. Parin päivän päästä uusi kokeilu.


Ja tässä vielä päivän teemabiisi Harry Nilsson - Put the Lime in Coconut. Oli vähän hoopo oli kun veti paketista rasvaa tukkaan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti