sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Sunday afternoon


On nuo lumiset puut ihan kauniita, mutta ei jumalauta huhtikuussa! Jotain positiivista kuitenkin...saatiin köyhän miehen autopesu tuolta räntäsateelta. :D

Tänään ilmoittelin pientä tuskastumistani yli kolmeen kuukauteen venähtäneeseen lattialla nukkumiseen, ja toivon parviprojektin pikku hiljaa pyörähtävän käyntiin. Ja alkoihan se sitten viimein. Koska isäntä puuhaili puutavaran kimpussa niin päivän ruokapoliittiset ratkaisut jäivät minun harteilleni. Kauppareissulla mietin jotain nopeaa ja vaivatonta pöperöä. Päädyin ristikkoperunoihin, kasvispyöryköihin ja tzatzikiin. Kaupassa jo mietin että pitäisikö ottaa varmuuden vuoksi paketti pekonia mukaan, jos ajatus kasvisruuasta ei isäntää lämmitä. Jätin kuitenkin ottamatta ja sain kyllä kuulla siitä. Koko illan olen kuunnellut kettuilua asiasta. Onneksi kaapista löytyi muutama hassu nakki niin saatiin sinne isännän lautasellekin sitä "lihaa". Ehkä tällä tempauksella sain taas lykättyä omia keittiövastuitani hamaan tulevaisuuteen.

Mutta ei sen kummempia tänään. Puutavara loppui kesken, mutta pääasia on että parvi on nyt aloitettu. Ehkä tässä kuussa vielä lumet lähtee ja minä pääsen sänkyyn nukkumaan. Jotain mitä odottaa! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti