Mites tässä nyt näin kävi?

Aaarrgghhh! Meistä on nyt tullut varsinainen lemmikkihoitola. Eikä siinä mitään kun eläimistä kovasti pidän, mutta nyt alkaa huumoria jo kysymään tämä toiminta. Ennen joulua naapurin Toivo oli meillä pidennetyn viikonlopun hoidossa kun omistajalle tuli äkkilähtö kotipuoleen.

Kultaiset noutajat köllimässä.

Vuoden vaihteen jälkeen tuli toinen komennus hoitotädiksi. Tällä kertaa asukiksi meille asettui jackrusselinterrieri Niilo. Jännitysmomenttia toi tullessaa se, että meille molemmille Niilo oli uusi tuttavuus. Aikasemmat kokemukseni Niilon lajitovereista parsonrusselinterriereistä olivat mulle vieläkin vuosien jälkeenkin melko puistattavia muistoja, mutta onneksi toveri osoittautui melko leppoisaksi tapaukseksi. Russelin terrierit kun tuppaavat olemaan rotunsa puolesta kovin eläväistä sekä itseppäistä sorttia.

Niilo

Vahtimassa ruokailua

Viikon koiran hoidon jälkeen voin vaan todeta ettei minusta ainakaan näissä kaupunki olosuhteissa ole koiran omistajaksi. Ei mun hermo vaan kestä sitä, että aamulla ensimmäisenä pitää lähteä lenkille ja ensi töikseen sama juttu myös rankan duunipäivän jälkeen. Juuri sinä samaisena hetkenä kun itsellä ei ole muuta kuin tyynynkuvat silmissä, niin toinen on ihan täpinöissään leikkikaveria vailla. Kaupunki miljöö tuo myös omat haasteensa. Eläintä on vahdittava ulkona IHAN koko ajan ja kun vieraasta koirasta on vastuussa niin lenkkeilystä oli mielenrauha kaukana. Voi kun olis oma aidattu piha, missä voisi edes sekunninmurto-osaksi kääntää katseensa toisaalle.

Nyt olemme viimeiset puolitoista viikkoa kökitty systerin nurkissa tuttujen nahkakuulien viihdytystalkoissa. Tällä kertaa ennätyksellisen pitkän ajan eli kaksi viikkoa on hoitovastuuta tiedossa. Systeri grillaa nahkaansa Thaimaassa ja me hytistään täällä pakkasessa. Onko reilua taas?
Onneksi nämä pahimmat pakkaset osuivat nyt, kissojen hoitovuoroon. Mulla olisi oikeasti järki lähtenyt, jos tällä säällä olisi pitänyt lähteä ulos kikkailemaan koiran kanssa. Ihan varmasti olisi lähtenyt tekstari.."nyt kotiin sieltä, minä en ole koiraihminen tällä säällä!"

Jojo kyykyttää Villeä.

Villapaita ja parta = tyttöjen suosikki.

Sauna päälle ja kissat löytyvät lauteilta.

Muutama päivä vielä ja oma koti kutsuu. Eläinhoitajamme kiittävät ja kuittaavat. Seuraavaksi voisimme keskittyä jonkin aikaan vain paimentamaan oman kodin nurkissa pyöriviä villakoiria. Ne ei hauku, metelöi, ne ruokkivat itse itseään ja eivät ainakaan kaipaa ulkoilutusta.