torstai 27. kesäkuuta 2013

Nimikkopullot


Ihan vähän vaan käy ärsyttämään ihmisten lomapäivitykset naamakirjassa, ei ole lomaa meikäläisellä ei...tai no pieni hengähdystauko on luvassa heinäkuussa, mutta sitä ennen pitää sekin tehdä sisään. Ei ole siis vapaa-ajan ongelmia täällä päin ja sen huomaa harventuneesta päivitys tahdista bloginkin suhteen. Ihan hirvittä matkakuume myös jyllää päällänsä. Mä haluun Kroatiaan, Islantiin, Irlantiin, Kanadaan ja, ja, ja...jatkan siis säästöpossun syöttämistä viiden sentin kolikoilla vielä jonkin aikaa.

Nyt on vähän tylsä ja arkinen vaihe taas elämässä menossa...blaah!!!, mutta onneksi on duunipaikka missä voi työnohessa keskittyä haaveiluun. :D

Mutta asiaan. Kesän alussa rakas juomayhtymäni Coca-Cola Company vaihtoi pullojen etikeitteihin ihmisten etunimiä. Tämä luonnollisesti aiheutti minussa reaktion että pitäähän se oma nimikkopullo saada ja Villelle kanssa. Ei muuten ollut ihan helppo nakki. Omani onnistuin löytämään ja samantien poistamaan työpaikkani varastosta jo parin viikon jälkeen kampanjan alkamisesta. Ville-pullo olikin sitten se vaikeampi pala. Aina kuorman tullessa tarkistin, joko olisiko flaksi käynyt...juu ei. Juhannuksen tienoilla tuon kuorman läpikäyminen ei ollutkaan ihan helppo juttu, mutta tein se silti. Ja tänään vihdoinkin onnisti! Ville-pullo löytyi...harmi vaan että on lightia. Tiedän että tämä on loppupeleissä ihan tyhmä juttu, mutta joskus vaan ne tyhmät jutut pitävät mielen virkeänä.

Siinä ne nököttää sohvalla, niin kuin mekin.

Mutta nyt pitää mennä nukkumaan jotta jaksaa taas paahtaa tätä työpäivien putkea läpi. Hei, heinäkuu! Tule jo!!!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti